Tapani Mäkinen Aluehallinnon uudistamishanke välietapissa Hyvät kuulijat, Kuntien ja valtakunnantason välissä olevan alueellisen hallinnon olemuksista ja tehtävistä on maassamme käyty keskustelua iät ja ajat. Edelliset suuret uudistukset tehtiin vasta viime vuosikymmenellä, mutta sen jälkeen on maailmassa ehtinyt tapahtua paljon. Tuskin voidaankaan ajatella, että olisi löydettävissä joku aluehallinnon muoto, johon kaikki olisivat tyytyväisiä, ja joka kestäisi sukupolvelta toiselle. On aivan luonnollista ja järkevää, että hallintoa tarkastellaan kriittisesti riittävän tihein väliajoin. Laajassa maassamme on varsin erilaisia alueita omine ongelmineen, joten ei ole helppo löytää sellaista aluehallinnon sabluunaa, joka sopisi yhtä hyvin kaikkialle. Täällä Uudellamaalla aluehallinnon tehtävät ja siihen kohdistuvat kansalaisten ja päättäjien odotukset ovat varsin erilaisia kuin useimmissa muissa maakunnissa. Yhteistä kaikille kuitenkin on, että hallinnon tulee toimia mahdollisimman tehokkaasti, joustavasti ja asiakaslähtöisesti. Julkiseen talouteen kohdistuvat jatkossa suuret menopaineet väestömme ikärakenteen muuttuessa, joten voimavaroja on siirrettävä hallinnoinnista palveluiden tuottamiseen. Samaan aikaan alueiden on kyettävä selviytymään maailmanlaajuisessa kilpailussa. Kunta on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Kunnallisen itsehallinnon tukeminen on nykyisissäkin uudistuksissa ollut keskeinen periaate. Paras –hankkeen myötä kuntarakenteemme on uudistumassa todella terveellä tavalla. Tämän kehityksen vain olisi suotavaa jatkua, myös täällä Uudellamaalla. Valtion aluehallinnon ja kuntavetoisesti toimivien maakuntien on ehdottomasti pysyttävä tämän kehityksen mukana. Maakuntien on jatkossakin oltava omistajakuntiensa renkejä, eikä isäntiä. Nykyisen hallituksen ohjelmassa aluehallintoa halutaan kansanvaltaistaa ja maakuntaliittojen asemaa vahvistaa. Tällä hetkellä jää vielä varsin avoimeksi, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa. Läänien lakkauttaminen on sinänsä ajanmukainen uudistus, mutta tästä ei saa seurata pelkkää nimikyltin vaihtamista ja toiminnan jäämistä tosiasiallisesti ennalleen, kuten edellisessä uudistuksessa tapahtui. Myös maakuntien on oltava valmiit uudistumaan. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan yhdistäminen on toteutettava, ja muuallakin maassa on tässä suhteessa parantamisen varaa. Tämä seminaari on loistava tilaisuus kuulla tuoreimmat terveiset aluehallinnon uudistamishankkeesta ja vaihtaa sitä koskevia ajatuksia. Toivotan sekä alustajat että kuulijat tervetulleiksi, ja lisäksi toivotan kaikille idearikasta keskustelua ja innovatiivista iltapäivää!
|