Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Laurin Elojuhlat Arvoisa Juhlayleisö! Jälleen on kesä Vantaallakin edennyt siihen vaiheeseen, että on Laurin Elojuhlien aika. Ilmojen haltija on varjellut meitä tänä vuonna pidemmiltä hellejaksoilta, mutta silti Suomen suvi on yhä kauneimmillaan. Olemme kokoontuneet tänne Pyhän Laurin kirkolle viettämään Elojuhlia jo kahdennenkymmenennen kerran. Tänä vuonna on tapahtuman teemaksi valittu ”Hyvä naapuri – Vantaa kulttuurien kohtauspaikkana”. Tapahtuman aihe on mitä ajankohtaisin, ja paikkakin on monesta syystä varsin osuva, sillä onhan kirkko aina ollut ihmisten kulkureittien varrella ja keskeinen yhdysside koko länsimaiseen kulttuuripiiriin. Perinnemarkkinat tuovat meille tuulahduksen vuosisataisesta kaupankäynnin perinteestä. Vi har samlats här vid Helsinge kyrka S:t Lars för att redan för tjugonde gången fira detta evenemang, Laurin Elojuhlat. Temat i år är "Goda grannar - Vanda som en kulturernas mötesplats". Temat är verkligen aktuellt och platsen väl vald, för kyrkan har ju alltid funnits vid människans farleder och varit en central förenande länk till hela den västerländska kulturkretsen. Detta evenemang för med sig en fläkt från handelns århundrade gamla traditioner. Joskus saamme kuulla marinaa siitä, että Suomi on joku Pohjolan syrjäinen kolkka, kaukana suuren maailman virtauksista. Tämä väite ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Lähes kaikki omanamme pitämät tavat ja perinteet ovat tulleet meille tuontitavarana. Se, mitä me ymmärrämme tänä päivänä suomalaisuudella tai vaikkapa vantaalaisuudella, on tosiasiassa loputtoman vuorovaikutuksen ja sekoittumisen tulosta. Tästä huolimatta jotkut vielä nykyaikanakin pitävät impivaaralaista eristäytymistä ja rajojen kiinni pitämistä jopa toivottavana! Enpä silti tiedä yhtäkään maata tai kaupunkia, joka olisi lisännyt asukkaidensa hyvinvointia eristäytymällä ja rajojaan sulkemalla. Kyllä tosiasia on, että kanssakäyminen muiden kulttuurien kanssa on pitemmän päälle eduksi meille kaikille. Suomi on siis aina ollut kansainvälisten trendien vastaanottaja, emmekä ole koskaan olleet mikään kulttuurinen pussinperä. Suomesta on aina muutettu ulkomaille, ja Suomeen on aina muutettu ulkomailta. Myös tänne Vantaalle on iät ja ajat muutettu kaikkialta. Tällä hetkellä Vantaalla on noin 13 000 ulkomaalaistaustaista asukasta, jotka ovat lähtöisin yli 110:stä maasta. Viime aikoina on paljon keskusteltu etnisen monimuotoisuuden tuomista eduista kaupunkien ilmapiirille. Ne maat, kansat ja kaupungit, joissa on kansainvälinen ja monikulttuurinen, avoin ilmapiiri, näyttävät menestyvän myös kansainvälisessä kilpailussa. Etninen monimuotoisuus tuo siis kaupungille runsaasti henkistä pääomaa. Vantaa on kiistattomasti yksi maamme kansainvälisimmistä kaupungeista. Lentoasema on väylä maailman eri kolkkiin, joten ulkomaille matkustaessaan suomalaiset kulkevat useimmiten Vantaan kautta. Myös monet Suomeen tulevat matkailijat näkevät maastamme ensimmäisenä juuri Vantaan. Siksi kansainvälinen kanssakäyminen on meille varsin normaalia. On siis varsin luonnollista, että moni Suomeen muuttava valitsee Vantaan asuin- ja työntekokaupungiksi. Hyvä Elojuhlayleisö, Myös Elojuhlat järjestävä taho, Vantaan kansanperinteen ystävät ry, täyttää tänä vuonna 20 vuotta. On syytä onnitella ansiokasta yhdistystä ja myös kiittää Teitä lukuisia aktiiveja, jotka olette työllänne tehneet jälleen mahdolliseksi Elojuhlien järjestämisen. Meille kaikille vantaalaisille on tärkeää, että kaupunkimme juuret ovat tiedossamme, olimmepa sitten paljasjalkaisia tai junan tuomia asukkaita. Oma käsitykseni on, että paikallisen historian tuntemus auttaa meitä paremmin ymmärtämään myös kulttuurista monimuotoisuutta. Bästa åhörare, För tio år sedan grundades en annan betydelsefull förening, en internationell förening i Håkansböle. Denna förening är ett ypperligt exempel för ett samarbete som invandrarna själv organiserat - enligt bästa finska talkotraditioner. Viime keväänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta toisen merkittävän vantaalaisyhdistyksen, Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen perustamisesta. Tämä yhdistys on erinomainen esimerkki maahanmuuttajien itsensä organisoimasta yhteistoiminnasta - parhaiden suomalaisten talkooperinteiden mukaisesti. Täällä jo olevien maahanmuuttajien muodostamien yhteisöjen osaamista on ehdottomasti hyödynnettävä kotouttamisen suunnittelussa. Maahanmuuttajien omien järjestöjen, Vantaan kaupungin ja valtion keskinäinen yhteistyö on välttämätöntä, että suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen onnistuisi, ja että päättäjät saavat oikeaa tietoa ihmisten tarpeista. Suomen kantaväestö ikääntyy vauhdilla ja siirtyy pois työelämästä. Kaupungissamme toimivat yritykset tarvitsevat yhä enemmän maahanmuuttajia palvelukseensa. Myös julkisella ja kolmannella sektorilla on tulevaisuudessa tarjolla yhä uusia työmahdollisuuksia. Koska useimmissa muissakin teollisuusmaissa on odotettavissa vastaavanlainen väestökehitys, ei suomalaisten pidä olettaa, että tänne itsestään selvästi olisi tulossa riittävästi maahanmuuttajia. Päinvastoin Suomi joutuu tulevaisuudessa kilpailemaan ahkerista ja yritteliäistä ihmisistä muiden maiden kanssa. Myös maamme hallitus haluaa edistää laillista maahanmuuttoa ja torjua laitonta maahanmuuttoa sekä ihmiskauppaa. Erilaiset koulutusorganisaatiot sekä työvoimahallinto ja työnantajat ovat avainasemassa maahanmuuttajien sopeuttamisessa suomalaiseen työelämään ja koko yhteiskuntaan. Työnantajilta tarvitaan joustavuutta ja valmiutta toisesta kulttuurista tulevien työntekijöiden valmentamiseen. Myös asiakkaiden asenteissa voi monesti olla toivomisen varaa. Maahanmuuttajien työttömyys on yleisesti ottaen ollut huomattavasti kantaväestöä korkeampi. Uskon, että kehitys on kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Ongelmia työllistymisessä on erityisesti korkeasti koulutettujen osalta, mikä on tietysti suunnatonta henkisen pääoman tuhlaamista. Vanda stad bör även i sin verksamhet beakta att invandrarna till Finland är en växande kundgrupp som delvis har sina egna speciella behov. Även som väljare, skattebetalare och som stadens egna anställda blir invandrarna en allt större grupp. Vi alla måste fästa uppmärksamhet på förebyggandet av diskriminering av människor med utländsk bakgrund. Attityduppfostran är viktigt och här har många föreningar gjort ett ypperligt arbete. Även den enskilda medborgarens positiva och hjälpsamma inställning hjälper att anpassa sig till vardagslivet. Vantaan kaupungin on omassa toiminnassaan huomioitava Suomeen muuttajat yhä kasvavana asiakasryhmänä, jolla on osittain omat erityistarpeensa. Myös äänestäjinä, veronmaksajina sekä kaupungin omina työntekijöinä maahanmuuttajat ovat yhä suurempi ryhmä. Ulkomaalaistaustaisten ihmisten syrjinnän ehkäisyyn on kiinnitettävä erityistä huomiota meidän kaikkien toimesta. Asennekasvatus on tärkeää ja tässä ovat monet järjestöt tehneet ansiokasta työtä. Myös yksittäisten kansalaisten myönteinen ja avulias suhtautuminen auttaa arkielämään sopeutumisessa. Lasten sopeutumisen osalta tärkeä tekijä on koulu tai päiväkoti. On tärkeää, että Suomeen muuttaneiden lapset menestyvät kouluissamme ja saavat siten hyvät edellytykset elämälleen. Hyvä naapuri edesauttaa aina uuteen asuinpaikkaan sopeutumista. Siksi toivonkin, että maahanmuuttajat ja kantaväestö yhä ennakkoluulottomammin olisivat tekemisissä toistensa kanssa. Hyvät naiset ja herrat Kuten olemme kuulleet, Vantaan Kansanperinteen Ystävät on katkeamattomasti viimeisen kahden vuosikymmenen ajan vaalinut kansanperinnettä sekä toiminnallaan elvyttänyt ja tehnyt tunnetuksi perinnetietoutta. Juhla on aina ammentanut voimansa kaupungin historiasta, kulttuurista ja perinteestä. Minulla on ilo saattaa myös markkinaväen tietoon, että Vantaan kaupungin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimiala sekä kulttuuripalvelut ovat eilen päättäneet onnitella juhlivaa yhdistystä ja tätä tapahtumaa 1 000 Minulla on myös ilo saattaa teidän tietoonne ja samalla onnitella Laurin Elojuhlien todellista sielua ja meidän kaikkien innostajaa Raimo Tanskasta, jolle Suomen Kotiseutuliitto on eilen myöntänyt Kotiseututyön ansiomitalin mittaamattoman arvokkaasta työstä ja panoksesta. Paljon onnea Raimo! Hyvä Laurin Elojuhlan yleisö, Vaikka Vantaa on jo nyt varsin kansainvälinen kaupunki, on se tulevaisuudessa varmasti vieläkin kansainvälisempi ja monikulttuurisempi. Pyhän Laurin kirkko on jo vuosisatojen ajan ollut todistamassa Suomen kansainvälistä kanssakäymistä. Nauttikaamme päivän ohjelmasta ja tutustukaamme perinnemarkkinoiden tarjontaan. Tänään viettäessämme 20. Laurin Elojuhlaa, on meillä syytä iloita kotikaupunkimme historiasta ja vielä loistavammasta tulevaisuudesta! Toivotan Teille kaikille virkistävää ja antoisaa vuoden 2008 Elojuhlaa!
|