TIEDOTE 24.4.2010
Kansanedustaja Tapani Mäkinen ehdolle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi
Uudenmaan Kokoomus asetti kansanedustaja, Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkisen ehdokkaaksi puolueen varapuheenjohtajaksi piirikokouksessaan lauantaina.
"Yli kaksikymmentä vuotta kokoomuslaista järjestötoimintaa ja kunnallispolitiikkaa luovat erittäin vahvan pohjan Tapanille työskennellä ja jakaa vastuuta tulevan pääministeripuolueen johdossa ”, toteaa piirin pj. kansanedustaja Outi Mäkelä.
Yrittäjätaustainen kansanedustaja Tapani Mäkinen (45) on toiminut aktiivisesti Kokoomuksen eri järjestötehtävissä. Uudenmaan Kokoomuksen puheenjohtajana ja puoluehallituksenjäsenenä hän oli vuosina 2002-2004. Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen hän on ollut jo 21 vuotta ja valtuuston tai kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuodesta 2002 lukien.
”Kunta-, asunto-, ympäristö- ja maahanmuuttopolitiikan ammattilaisena Tapani toisi puoluejohtoon arjen politiikan osaamista”, linjaa luopuva puoluevaltuuston pj. kansanedustaja Jukka Mäkelä.
”Olen iloinen, mutta ennen kaikkea nöyränä uusmaalaisilta kokoomuslaisilta saamastani vahvasta tuesta. Työhöni kansanedustajana ja kunnallispoliitikkona olen erittäin motivoitunut, olen myös samalla ehdottoman halukas ja valmis antamaan osaamistani ja kokemustani puolueen kehittämiseen”, toteaa Mäkinen.
Kokoomuksen puoluekokous valitsee puoluejohdon puoluekokouksessaan Jyväskylässä 11.-13.6.2010.
Lisätietoja:
Uudenmaan Kokoomuksen puheenjohtaja,
kansanedustaja Outi Mäkelä
puh. 050 5122 877
Kansanedustaja Tapani Mäkinen
puh. 050 5122 603
|